Uusi vuosi, Uudet tuulet

Vuosi 2018 alkaa olla lopussa ja tänä vuonna tapahtui kaikenlaista, oli muutoksen vuosi. Ensi vuonna puhaltavat vielä uudemmat tuulet, kun lippukunnanjohtajaksi astuu Jouni Salama, eli tutummin Immu. Katsotaan, kuinka paljon Immu tuo muutoksia lisää lippukuntaamme.

Muutoksen vuosi alkoi jo heti tammikuun alussa, kun julkaistiin uudet sekä raikkaammat nettisivut lippukuntaamme. Ryhmät toimivat normaalisti koko kevään ja toukokuussa lippukunnan ylimääräisessä kokouksessa päätettiin lippukunnan uudet säännöt. Keväällä pidimme myöskin talvileirin Viileä Villapaita, yhdessä Etelä-Kymenlaakson lippukuntien kanssa.

Kesällä lippukunnastamme osallistui kymmenkunta partiolaista kesäleirille Salvokselle yhdessä Toimen Poikien, Toimen Tyttöjen sekä Kotapartion kanssa.

Syksyllä muutimme uudelle kololle, Pantsun talolle ja siellä olemme viihtyneet. Lippukunnan syyskokouksessa valittiin uudet hallituksen jäsenet sekä uusi lippukunnanjohtaja. Pidimme myöskin perinteisen Lipeä Ahma leirin.

Lippukunnanjohtaja vuonna 2019 on Jouni Salama, eli tutummin Immu.

Hallitus vuonna 2019 on
Janne Korhonen
Maria Sakki
Hemi Suvijärvi
Juha-Pekka Nordling
Henna-Mari Maaranen

Pyhtään Korpisudet toivottavat HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2019